¾-esiintyjät ovat kitaristi-pedagogi Ole Halén (1944), bluesmestari Henry Ojutkangas (1952), monisanakitarataiteilija Yrjänä Sauros (1960) sekä juontaja-kitarankannattaja Risto Vuorimies (1948).

Huom. 3. huhtikuuta syntyneet ilmaiseksi sisään, henkilötodistus mukaan…
kesto: 90 min, klubi-ilta, A-oikeudet

***************************************
Ole Halén (3.4.1949) räpsytteli kitaraa jo 13-vuotiaana, ja klassisen kitaransoiton opiskelu alkoi, kun nuori mies oli 17-vuotias. Tuolloin elettiin kuusikymmenluvun alkua ja ennen kuin Beatles valtasi nurkat, Halén ehti soittaa rautalankasooloja Savages-yhtyeessä. Kitaransoiton opettajaksi Halén valmistui 1970-luvulla, ja sittemmin hänen oivalla sormitekniikallaan on syntynyt monia nuotti- sekä oppikirjoja, kitarankieliä ja jopa kitaroitakin. Lisäksi mies on vaikuttanut monien laadukkaiden kitarafestivaalien syntyyn Suomen kamaralle. Tällä hetkellä kitaristi voi kuulla mm. Classic Jazz Trion riveissä. Mielikeskustelunaihe: kitaristi Chet Atkins.

Heikki Ojutkangas (3.4.1952) eli Henry O. ja vielä useammin Henry O’Band on juurevaa bluesia eteenpäin vievä instituutio. Rock ja blues tulivat miehen elämään 13-vuotiaana saadun ensimmäisen kitaran myötä ja vuonna 1980 Henry O soitti yhdessä veteraani Champion Jack Dupreen pianon kanssa levyllisen kolmen soinnun ihmeitä. Henry O:n musisointi on parhaimmillaan tuhansilla suomalaisilla pienillä festivaaleilla sekä klubeilla, joissa usein lyödään kitarankaulaa yhteen toisten samanhenkisten kanssa. Yhteistyöt lukuisten kotimaisten muusikoiden (mm. Pepe Ahlqvistin ja Dave Lindholmin) kanssa ovat rikastuttaneet maamme musiikkielämää. Mielikeskustelunaihe: Wigwamin Nuclear Nightclubin taikavoima.

Yrjänä Sauros (3.4.1960) on kuudella kielellä esittävä monitaituri, jonka suurin soitin on saurofoni ja pienin huuliharppu. Kuusikielinen kitara on kuitenkin miehen turvallisin seuralainen silloin kun tarvitaan säestävä, kurvikas ja äänekäs laite antamaan loihdetta kertomuksille, joita Saurokselta suorastaan pulppuaa. Teattereiden muusikko-orsillakin hän on ollut kuin kotonaan (Risto Räppääjä/Q-teatteri), samoin televisioruudussa (Valopilkku, Hotelli Sointu); ylipäänsä kaikenlainen teatteriin viittaava ja poikki taiteen menevä on Sauroksen kotikenttää. Viimeisimpiä tuotoksia ovat Kehräyksiä, runoa, puhetta, musiikkia ja lauluja rakkauden ääreltä sekä Herra Bartokin Sirkus, lapsille suunnattu, mutta aikuisiinkin uponnut teatteriesitys. Mielikeskustelunaihe: arjen aforismit.

Risto Vuorimies (3.4.1948) on monille musiikinystäville tutumpi Papá Monterona, kuubalaisen musiikin innoittuneena sanansaattajana. Radio City ymmärsi 80-luvulla karibialaisen musiikin tärkeyden ja pääkaupunkiseudun kansa sai nauttia joka viikko Cuba Librensä makean sakeana ja sama meno jatkui myöhemmin Radio Helsingissä. Vuorimiehen isä Veijo osti pojalleen kitaran kuusikymmenluvulla ja ensimmäinen opittu ja läpikompattu kappale tuolla kitaralla oli George Hamiltonin Abilene. 4. rumpalinakin Vuorimies tuli kokeilleeksi rytmejä, ensin kavereiden rautalankabändissä ja sitten rollariyhtyeessä, kunnes koulun päätös, armeija ja työmatka ulkomaille Sveitsiin siivoamaan katkaisivat uran. Sen jälkeen Tukholma kutsui valokuvaopintoihin ja myöhemmin Kuuba antoi miehen elämälle uusia rytmejä. Kitara on kuitenkin ollut Vuorimiehellä mukana hyvänä kaverina. Mielikeskustelunaihe: kuubalainen clave-rytmi.